| - | Säännöt (pdf) |
Sosiaalialan Työnantajat ry on yksityisen sosiaalialan etujärjestö työsuhde- ja toimiala-asioissa. Liitto valvoo alan työnantajien yhteisiä etuja, neuvottelee työehtosopimukset ja antaa työoikeudellista sekä elinkeinopoliittista asiantuntija-apua. Työehtosopimuksissa pyritään huomioimaan alan toiminnalliset tarpeet ja palkanmaksukyky.
Elinkeinopolitiikan painopistealueita ovat vaikuttaminen julkisen sektorin avautumiseen, toimintaympäristön muutoksiin ja lainsäädännön kehittämiseen. Tavoitteena on yksityisten ja julkisten toimijoiden tasapuolisten toimintamahdollisuuksien ja kilpailuperiaatteiden edistäminen etenkin henkilöstön mitoitukseen, koulutustasoon, toimitiloihin, laatuun ja toimilupiin liittyvissä asioissa.
Vahva keskusjärjestö jäsenkentän tukena
Liitto kuuluu keskusjärjestönä toimivaan Elinkeinoelämän keskusliittoon (EK). Sosiaalialan Työnantajat ry:n jäsenenä on yli 1 200 sosiaalialan työnantajaa, joiden palveluksessa on noin 36 000 työntekijää. Liitto neuvottelee kaksi työehtosopimusta. Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piirissä työskentelee noin 31 500 työntekijää ja Sosiaalialan järjestöjä koskevan työehtosopimuksen piirissä noin 4 500 järjestötyöntekijää. Jäseniston määrän kasvu on ollut viime vuosina muihin palvelusektoreihin verrattuna nopeaa ja kasvu jatkuu edelleen.
Sosiaaliapalveluita tuottavista jäsentyönantajista noin 60 % oli yritysmuotoisia ja noin 40 % yleishyödyllisiä yhteisöjä. Sosiaalipalveluissa yleishyödylliset yhteisöt työllistivät noin 60 % ja yritysmuotoiset n. 40 % työntekijöistä.
Sosiaalialan järjestötyön toimiala koostuu yksinomaan yleishyödyllisistä yhteisöistä.
Jäseniä ovat mm.:
- vanhusten palvelutalot, asumisyksiköt ja vanhainkodit
- kotipalvelutoiminta
- lasten päiväkodit
- lastensuojelun yksiköt sekä perhe-, ensi- ja turvakodit
- vammaispalvelun palveluntuottajat
- päihdehuollon palveluntuottajat
- sosiaali- ja terveysjärjestöt
Yksityinen sosiaaliala laajenee
Tavoitteena tehokas palvelutuotanto
Verovaroin tuotettujen hyvinvointipalveluiden järjestäminen on vilkkaan keskustelun kohteena. Keskeisiä aiheita ovat mm. kilpailuttaminen, ostopalvelutoiminta ja palvelujen valvonta. Taustalla ovat haasteet, jotka liittyvät julkisten menojen kasvun hallitsemiseen ja palvelutuotannon tehokkuuden parantamiseen. Käytäntö osoittaa, että yksityisen palvelutuotannon kautta on saavutettavissa kustannustehokkuutta, joustavuutta, asiakaslähtöistyyttä, laatua ja palveluiden saatavuutta.
Palveluiden ja henkilöstön tarve kasvaa
Kaikissa Euroopan maissa tapahtuu melko nopeaa väestön ikääntymistä. Suomessa väestön eläköityminen on lähivuosina erityisen nopeaa suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle.
Palvelutarpeen kasvun myötä yksityinen sosiaaliala on yli kaksinkertaistunut 1990-luvun puolivälin jälkeen ja kasvukehityksen ennustetaan jatkuvan. Henkilöstöllä mitattuna oli yksityisen sosiaalialan osuus vuonna 2008 n. 30 % koko sosiaalialasta.
Ammattitaitoisen henkilöstön varmistaminen alalle on iso haaste. Tätä työtä liitto tekee muun muassa osallistumalla Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) nuoriso-ohjelmaan. Nuoriso-ohjelmassa Sosiaalialan Työnantajaliitolla on oma toimialakohtainen koulu-coach.
Lisää sosiaalialan työehto- ja toimiala-asioihin liittyvää tietoa on saatavissa liittomme nettisivuilta. Osa sivuista aukeaa vain rekisteröityneille jäsentyönantajillemme. Jäseneksi voit liittyä tästä
