Työaikadirektiivin ensimmäinen kuulemiskierros päättyi

22.06.2010

Komission ensimmäisen vaiheen kuuleminen työaikadirektiivin uudistamiseksi on päättynyt. Komissio sai yhteensä 45 lausuntoa, joista se tekee yhteenvedon ja käynnistää sen jälkeen syksyllä toisen kuulemiskierroksen. Jos eurooppalaiset työmarkkinaosapuolet eivät ryhdy neuvottelemaan direktiivin uudistamisesta, komissio antanee uudistamisesityksen tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa.

Työnantajat korostavat joustavia ratkaisuja 

Työnantajia edustava BusinessEurope korosti lausunnossaan, että tämän hetken työaikadirektiivin teksti on erittäin monimutkainen ja ylisääntelevä. Työnantajapuoli on tyytyväinen, että komissio on aloittanut keskustelun työelämän muutoksista ja muutosten vaikutuksista työaikoihin.

Toisaalta todettiin, että työaikoja voidaan säännellä EU-tasolla vain rajallisesti. Jotta yritykset voisivat menestyä globaalissa kilpailussa, on välttämätöntä löytää joustavia työaikaratkaisuja sekä kansallisesti että yrityskohtaisesti. Liian yksityiskohtaiset EU-säännökset voivat estää nämä työaikaratkaisut.

BusinessEurope muistuttaa, että direktiivin tavoitteen tulee olla vastaisuudessakin työsuojelullinen. On löydettävä oikea tasapaino, joka mahdollistaa joustavat työajat ja huomioi työsuojelun. Direktiivin mahdollinen uudistaminen ei saa haitata työpaikkojen luomista Euroopassa. Se ei myöskään saa vaarantaa olemassa olevia ja hyväksi havaittuja kansallisia joustavia työaikaratkaisuja.

Työnantajapuolen mukaan direktiivissä tulee säilyttää mahdollisuus ylittää 48 tunnin keskimääräinen säännöllinen viikkotyöaika (ns. opt-out), ratkaista varallaolokysymys ja kiinnittää huomiota siihen, että varallaolokysymys koskee julkisen sektorin lisäksi myös yksityistä sektoria.

Työnantajat tukivat komission ajatusta siitä, että säännöllinen työaika voi olla keskimäärin 48 tuntia viikossa vähintään 12 kuukauden tasoittumisjaksolla. Pitkä tasoittumisjakso voisi tulla suoraan lainsäädännöstä, eikä edellytyksenä olisi enää työehtosopimuksella sopiminen, kuten tähän asti.

Eurooppalaisia ammattiliittoja edustava ETUC on samaa mieltä BusinessEuropen kanssa siitä, että direktiivi on tällä hetkellä erittäin monimutkainen ja painotti lausunnossaan myös direktiivin työsuojelullista luonnetta. ETUCin mukaan enimmäistyöajat ja vähimmäislepoajat tulee säilyttää direktiivissä, koska ne vaikuttavat paitsi yksittäisen työntekijän työsuojeluun, myös kilpailuun Euroopassa.

Direktiivin mahdollisessa uudistamisessa tulisi järjestön mielestä poistaa ns. opt-out -mahdollisuus, pitää ennallaan nykyiset säännöt säännöllisen työajan keskimääräistämisestä ja tasoittumisjaksosta (12 kuukautta maksimipituus, jos työehtosopimusosapuolet näin sopivat, muuten 4 kuukautta), ratkaista varallaolokysymys EU-tuomioistuimen päätösten mukaisesti ja soveltaa direktiiviä työntekijäkohtaisesti, ei työsuhdekohtaisesti.

BusinessEurope ja sen jäsenjärjestöt ovat valmiita jatkamaan keskusteluja työaikadirektiivistä, mutta ilmoittavat mahdollisesta halukkuudestaan varsinaisten neuvottelujen aloittamiseen vasta toisessa kuulemisessa. ETUC ei ole tässä vaiheessa valmis aloittamaan neuvotteluja direktiivin uudistamiseksi.


Lisätietoja:
Asiantuntijat Anu Sajavaara ja Minna Etu-Seppälä

Paluu uutiskirjeeseen

www.ek.fi/eu