Eurooppalaiset työmarkkinaosapuolet puristivat kannanoton EU 2020 -strategiaan

04.06.2010

Eurooppalaiset työmarkkinaosapuolet korostavat kesäkuun alussa hyväksymässään kannanotossa Euroopan saattamista kestävän kasvun tielle uusien työpaikkojen luomiseksi. Kaikkien osapuolten tulee ottaa vastuuta siitä, että tähän tavoitteeseen päästään. On tärkeää, että jäsenmaat sitoutuvat strategian tavoitteisiin ja raportoivat niihin pyrkimisestään EU:n päätöksentekoelimille.

Työmarkkinaosapuolet pitävät EU:n tulevaisuuden kannalta keskeisenä

  • rahoitusjärjestelmien uudistuksia,
  • kilpailukyvyn vahvistamista innovaatioita, teknologiaa ja tuottavuutta parantamalla,
  • yrittäjyyden ja osaamisen tukemista,
  • sisämarkkinoiden elvyttämistä ja
  • vaikuttamista köyhyyden ja epätasa-arvon poistamiseksi.

Kannanotossa kiinnitetään huomiota työn tekemisen muotojen ja työvoimatarpeiden muuttumiseen sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Järjestöt korostavat, että eurooppalaisten työntekijöiden ei tule ainoastaan ylläpitää ja päivittää osaamistaan, vaan myös varmistua siitä, että osaaminen vastaa työmarkkinoiden tarpeita ja tulee käyttöön työtehtävissä täysipainoisesti.

Yhteisen kannanoton muodostaminen oli tällä kertaa erittäin vaikeaa erityisesti Välimeren maiden hankalan taloustilanteen ja julkiseen talouteen suunniteltujen leikkausten vuoksi. Siihen nähden on hämmästyttävää, että kannanotossa pystyttiin korostamaan työllisyyttä ja tuottavuutta, tuottavuuden merkitystä palkanmuodostuksessa sekä työelämän joustavuutta muun muassa eri työsopimusmuodoissa. Toisaalta järjestöt pitivät tärkeänä myös työttömyys- ja työsuhdeturvaa.

Lisätietoja:
Asiantuntijat Anu Sajavaara ja Minna Etu-Seppälä

Paluu uutiskirjeeseen

www.ek.fi/eu