| Hyvä lukija,
Belgian EU-puheenjohtajakausi alkaa heinäkuussa haasteellisissa merkeissä: maa on sisäisessä kriisissä ja EU etsii kuumeisesti keinoja talouskriisistä selviämiseksi. Puheenjohtajakauden virallista ohjelmaa ei ole vielä julkistettu, ja ohjelmasta on tihkunut vain yksittäisiä tietoja. Ohjelma julkistetaan 25.6. Belgian puheenjohtajakauden nettisivuilla osoitteessa www.eutrio.be.
EU-agendaa ovat hallinneet yhä talous- ja finanssikriisin sekä valtioiden velkakriisin hoitaminen.
Kesäkuun Europpa-neuvostossa jäsenvaltioiden päämiehet pääsivät yhteisymmärrykseen rahoituslaitoksilta perittävästä vakausmaksusta ja pankkien stressitestien julkistamisesta. Talouden kasvun turvaaminen edellyttää kuitenkin jäsenmaiden julkisten talouksien tasapainottamista ja rohkeita rakenteellisia uudistuksia.
On tärkeää, että jäsenmaat sitoutuvat syksyllä talouspolitiikan koordinaation tiivistämiseen ja kasvu- ja vakaussopimuksen täytäntöönpanon tehostamiseen. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Herman van Rompuyn johdolla toimivan työryhmän on tarkoitus esitellä tätä koskeva ehdotus syksyn Eurooppa-neuvostolle. Myös komissio valmistelee vastaavia ehdotuksia.
Kesän aikana jatketaan myös finanssimarkkinoiden sääntelyn ja valvonnan tehostamiseen tähtäävien hankkeiden valmistelua. Talouskasvu tarvitsee uutta, tervettä toimintaa finanssialalle, mutta ylisääntely täytyy estää. Jos rahoitusmarkkinat ylisäännellään, yritysten on vastaisuudessa entistä vaikeampi rahoittaa kasvua ja investointejaan.
Komissio valmistelee vielä tänä kesänä asetusehdotusta EU-patentin kielikysymyksestä, vihreää kirjaa eläkkeistä, tiedonantoa Euroopan sopimusoikeudesta sekä direktiiviehdotusta yrityksen sisällä EU-maasta toiseen siirtyvien kolmansien maiden kansalaisten työskentelystä (Intra-Coporate Transfers).
Euroopan parlamentin äänestykseen on puolestaan tulossa heinä-, syys- ja lokakuussa useita yrityksille tärkeitä ehdotuksia, kuten IPPC-direktiivi, maksuviivästysdirektiivi, vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja koskeva direktiivi sekä raskaussuojeludirektiivi. • • • • •
EK:n Brysselin toimiston kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia. Antton Rönnholm on aloittanut uutena asiantuntijana vastuualueenaan ilmasto-, energia- ja ympäristöasiat sekä kauppapolitiikka. Korkeakouluharjoittelija Saara Vihko jatkaa tehtävässään vuoden loppuun asti.
Seuraava EU-uutiskirje ilmestyy syykuussa. EK:n Brysselin toimisto toivottaa lukijoille hyvää kesää!
|